maanantai 31. maaliskuuta 2008



Siinä olis markus ja markuksen mondraker. Nyt ei jaksa fiilistellä enempää, mut hyvä se on. Laitetaan vielä lähikuvia, ne varmaan taas menee ihan mihin sattuu mutta menkööt.
Ja vielä muutama ajokuva.


Ja sitten ihan asiaakin: Ens keskiviikkona on hissit auki, sen verran nättiä säätä on luvattu. Kellonajoista ei ihan nyt just tässä ole tietoa, mutta varmaan kolmesta tai neljästä eteenpäin. Sunnuntaina ei pahemmin lunta ollut, voidaan kai olettaa että keskiviikkona vois olla jo aika kuivaa jopa.

Keskiviikkoon mennessä on myös tarkoituksena saada hissiin kunnollinen lähtöpaikka, nythän se on ollut vähän vaikeeta välillä. Kuvia tulee ihan varmasti jos jotain saadaan aikaan...

e: keskiviikkona neljästä eteenpäin hissi auki.

perjantai 28. maaliskuuta 2008

aku ja make + pikkuapurit kävivät lapioimassa lumet safareilta ja perusmetsäreitiltä, pitäis olla ihan ajettavia huomenna. Tai siis oli jo tänäänkin. pitiköhän mun jotain muuta vielä tiedottaa...en kyllä nyt muista ainakaan. Tai no joo, kahvila ei ole avoinna viikonloppuna, hissiliput maksetaan hissikopilla.

torstai 27. maaliskuuta 2008

Jahti

Käytiin markuksen kanssa tutkimassa vähän klaukkalan takamaastoja josko sinne joskus saisi pullautettua jonkun enduro rymistely pätkän. Liikkeellä oltiin siis kävellen sauvojen kanssa ja puolen tunnin päästä löytyi niin paljon hirven jälkiä maasta että oli pakko aloittaa jahti intiaanityyliin. Puolitoista tuntia seurattiin jälkiä pitkin kivikoita ja kallioita ja ei voinut muutakuin ihmetellä ettei yksikään ollut mennyt sarvien yli, ketteriä eläimiä.

Alla oikeita uutisia

viikonlopun aukiolo

Hissit auki viikonloppuna molempin päivinä, klo 12 -16.

Ihmeteltävissä paikalla maken uunituore team offline special edition Mondraker Kaiser alamäkipyörä.

Lue myös suomen johtavan uutismedian raportti viime viikonlopusta, sisältäen muun laadukkaan sisällön ohelle kuvia Matin uudesta ei-ihan-vakio M6:sesta.

siis tuolta -> www.retkikunta.net

sunnuntai 23. maaliskuuta 2008

Patonkimaan uutisia

Siitä:

http://www.sunn.fr/fr/sunncafe//block_news_8122

Joo, ranskaa se on, ei mekään ymmärretä mitä siinä sanotaan mutta kuvat on kivoja.

ainiin ja vielä: hissit auki myös huomenna.Ttänään ainakin aika liukasta, nastarenkaat varmaan hyvät.

torstai 20. maaliskuuta 2008

pääsiäisen aukiolo

Viikonloppuna auki taas 11->

Pakkasta näyttäisi olevan, mutta lunta ei pitäisi tulla.

päivitys: lunta ei ole kuin nimeksi, jäätäkään ei pahemmin näyttänyt olevan. Uutta reittiä syntyi taas: metsään osaksi kokonaan uutta linjaa ja rajusti levennettyä vanhaa. Keskimetsän uudelta reitiltä kaadettiin yks puu ja vähän oiottiin linjoja, nyt pitäis mahtua.

maanantai 17. maaliskuuta 2008

viikonlopun kuulumiset

Kelit oli mitä ole, lauantaina väsätiin uutta linjaa rinteiden välissä olevaan metsään, tuli aika tekninen, mutta kyllä se kai siitä alkaa toimimaan kun vähän vielä raivataan lisää tilaa 75cm burgteceille. Sunnuntaina jotkut kellotteli vanhaa safaria, epäviralliset ajat:

M. Lehikoinen: 24.01
A. Färm: 24.??
A. Hjelm: 26.??
V. Malinen: 26.??

Kyllä noi freelapin kellosydeemit on hienoja, niillä saadaan kesän mittaan vielä niin monet onnettomuudet aikaan. Akikin oli jo tilaamassa, siitä ei tule kyllä mitään hyvää, paitsi pk-seudun sairaalapalvelujen tarjoajille.

perjantai 14. maaliskuuta 2008

aukiolo vkl

Hissit auki ainakin huomenna, sunnuntaista en vielä tiedä. Ei kuulemma ole lunta rinteissä.

ja päivitys: sunnuntainakin on hissit auki, klo 11->.

keskiviikko 12. maaliskuuta 2008

Pyöräfiilistelyä

Tommosella pitäis sitten ajella ens kesänä, en oikein tiedä vielä mitä, mutta kuiteskin. 4x-kisoista ei ilmeisesti tule olemaan ainakaan ylitarjontaa tänäkään kesänä. Tässä voisikin muuten jo vähän etukäteen mainostaa että klaukkalan 4x-rata kokee keväällä tiettyjä muutoksia, ja kisat on tarkoitus järjestää elokuussa, mahdollisesti epävirallisten SM kisojen tittelillä. Mutta takaisin tohon pyörään.
Runko: Mondraker Dualen, Large
Keula: Fox Float R 100mm
Vaihteet: 6
jne, ei ketään kuitenkaan kiinnosta.
Paino 12.9 kg.

Sen verran mitä on kauppaan tullut ajeltua niin hyvän tuntuinen, pitkä vaakaputki tekee aika vakaan tuntuisen. Toihan ei ole sen korkeampi kuin pienempikään, pari senttiä pidempi vaan. Takana on 12mm läpiakseli, eikä takahaarukka muutenkaan ole ihan kevennetymmästä päästä, ei kyllä takuulla joustaa milliäkään mihinkään suuntaan. Jos jotain saisi toivoa niin takahaarukan pituudesta voisi espanjian pojat viilata puolisen senttiä pois. Muuten ei valittamista, ohjauskulmakin taitaa olla himpun "normaalia" loivempi, eli klaukkalan 4x-radasta voidaan odottaa suht kovavauhtista. Tällä kertaa samin sumppumutkat jätetään sitten pois, nih.

perjantai 7. maaliskuuta 2008

Päivitystä:
- hissi toimii nyt koukuilla eli kesätyyliin
- lunta jonkun verran, pystyy ajamaan, liukasta, nastat ehkä paremmat, aurattiin(ajamalla) uutta safaria vähän puhtaaksi
- hissit auki huomenna ja sunnuntaina ~11 - ~16

keskiviikko 5. maaliskuuta 2008

Kuvan räpsäs tikan mikko, mies joka on joskus ennenkin saanut aikaan jotain painokelposta.

Ensiviikonloppuna tornimäessa hissit auki! Jos ei ihmeempiä vastoinkäymisiä tulee niin on ehditty palata kesälläkin olleeseen koukkusysteemiin hississä. Samalla koeajettavana sunn radical evo mallista molemmat koot ja moondraker level pyörät! 

Kesän vähän vielä lähestyttyä tornikeskuksesta alkaa saamaan kaikkia sunn ja mondraker pyöriä. Koeajomallit pitäisi kesän läpi löytyä ainakin sunn radicalista, kernistä ja kern lt malleista, mondrakerilta tulee factory ja foxy mallit testattavaksi. Hinnat on pidetty tasolla joka edistää enemmän lajin kasvua kuin allekirjottaneiden elintasoa. Jos olet hankkimassa ensikesäksi uutta pyörää ja mallistossamme on kiinnostava tuote niin soittele aku hjelm/050 400 1607 tai hannu salin/050 351602. 

Tämä blogi siirtyy varmaan historiaan jossain vaiheessa kun saadaan kaupalle/tiimille uusia nettisivuja pystyyn, mutta siitäkin sitten lisää täällä